Meillä on ollut oikein kivoja päiviä. Lauantain treffeistä olikin jo täällä kuvia ja juttua. Eilen olin Nanan kanssa kummityttöäni Minessaa katsomassa ja hän kysyi, jos voisimme mennä metsään. Sehän sopi meille erittäin hyvin. On mukavaa, että Minessa on aina iloissaan menossa metsään. :) Laitoimme hyvin päälle ja menimme Sannanrannalle, sinne meidän vakipaikkaan. Nyt siitä lähtee hiitoladut, mutta kinttupolku on latuvapaa. Siinä on ilmeisesti ajettu moottorikelkalla, joten siinä oli aika helppo kävellä, vaikka lunta on viime aikoina tullut niin paljon. Reippaasti pieni Minessa tarpoi! Hän kysyi, missä portaat ovat. Kävimme syksyllä raunioportailla ja ne olivat jääneet Minessan mieleen. :) Etsimme ne, vaikka emme kyllä kaivaneet niitä esiin lumen alta. Paikka kuitenkin löytyi. Portailla oli talven kunniaksi lumikakkutarjoilu. ;)

Paluumatkalla katselimme hiihtäjiä ja tutustuimme siihen, millainen on hiihtolatu. Emme siis todellakaan kävelleet ladulla, vaan latu kulkee tuolla sivummassa metsätiellä. Kertoilin Minessalle ladusta ja hiihtovälineistä. Kun pääsimme autolle, sanoi siinä kyytiä odottamassa ollut hiihtäjä: "Ahaa, en nähnyt tuota tyttöä äsken ja ihmettelin, miten tarkkaan selität koiralle näitä hiihtojuttuja... mutta sitten muistin aamuisen tv-ohjelman siitä, miten moneen koiria nykyään käytetään ja ajattelin, että eihän sitä tiedä, mitä kaikkea niille täytyy opettaa." *hih*

Iltapäivällä olin Nanan kanssa kummipoikani Akselin luona. Akseli oli taas kasvanut niin paljon ja hän on jo tosi reipas miehen alku. Hän on reilun vuoden vanha. Akselin mielestä Nana oli toooooosi iso ja ensin vähän jännittävä. Sitten hän kuitenkin kävi hakemassa Nanalle oman koiransa viereen kaveriksi ja taputteli Nanaa. :)

Tänään oli huimaavan upea aurinkoinen ilma, eikä edes tuullut! Menimme äidin ja koirien kanssa jäälle kävelemään. Tämä olikin ensimmäinen kerta tänä talvena. Mosse oli kiinni koko ajan, koska jäällä oli muitakin. Se oli kaikesta ihan innoissaan. :D Mosse on ontuillut nyt jonkin verran eli siksikin on hyvä kävellä remmissä, ettei tule turhaan riehuttua.

Nana-tyttöseni ei riehunut sinne eikä tänne. :) Se rakastaa kulkea jäljessäni. Liikuttava tyttöni! Olen lukenut vuoden 2007 blogiani, enkä voi kuin ihmetellä, että sen rankan ajan jälkeen olemme saaneet kokea Nanan kanssa näin valtavan hyviä aikoja! Ei silloin olisi tiennyt, että meillä on näin paljon terveitä yhteisiä päiviä edessä. :)

Koirat olivat hauskan näköisiä kuurapartoineen. Ensin Mosse:

Ja sitten Nana: