Viivyimme Hämeenlinnassa keskiviikkoon asti. Keskiviikon vastaisena yönä heräsin kahdesti siihen, että Mosse seisoi sänkyni vieressä ja tuijotti minua. Se katseli minua suunnilleen 10 cm päästä. Ensimmäisellä kerralla se palasi nukkumaan, mutta toisella kerralla kävimme ulkoilemassa. Mieleeni muistui siskoni matka Intiaan kirjeenvaihtokaverinsa luokse 1980-luvulla. Hän kertoi, kuinka nukahti illalla siihen, että häntä tuijotettiin ihan läheltä ja heräsi aamulla samaan tilanteeseen. Perheen kaikki jäsenet olivat hänestä kovin kiinnostuneita. Melko ahdistavaa! No, Mossen tuijotus ei ollut ahdistavaa, tietystikään.

Mosse otti heti ensimmäisen ulkoilun jälkeen sunnuntaina tanssiaskeleita sängyllä. Valitettavasti en ollut ottanut huomioon tätä mahdollisuutta, joten Mossen peitto oli lattian, ei ns. kakkossängyn suojana. Nuo hotellin "sängynpeitot" eivät ole kuin kapeita kaistaleita jalkopäässä eli niistä ei ole suojaa. Huone oli kyllä kiva ja samoin vanhempieni huone. Se oli myös tilavampi kuin meidän huoneemme.

Hotellissa oli runsaasti venäläisiä nuoria. He arvelivat Mossen olevan kaukaasianpaimenkoira. Se lienee heille rotuna tutumpi. Yhteistä kieltä ei juuri löytynyt, mutta aina sitä jotenkin asiat saadaan selvitettyä. Lähtiessäni aamiaiselle Mosse jäi makaamaan minun sänkyyni. Nanakin saattoi tulla hotellissa sänkyyn, mutta ei kotona, vaikka se oli sallittua.

Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, Mosselle suunniteltiin jatkohoidoksi diagnostinen artroskopia. Menimme tiistaina uudelleen Aistiin sitä varten. Pohdimme tutkimuksen tarpeellisuutta. Koska oikeassa kyynäressä oli ollut rustomurtuma ja vasemman kyynäreen rtg-kuvassa näkyi outo linja, skopia tuntui tarpeelliselta. Emme halunneet, että Mosse mahdollisesti kärsii jälleen lähes vuoden ontumisesta ennen kuin asia saadaan hoidettua. Rukoilimme kuitenkin isäni kanssa matkalla Helsinkiin, että jos skopiaa ei ole tarkoitus nyt tehdä, se jotenkin peruuntuu. Saimme hurjan rukousvastauksen, joka vieläkin järkyttää minua.

Mosse lähti puoli yhdeksän aikaan mukavasti Silvian kanssa tutkimushuoneesta sisempiin tiloihin, ja isäni kanssa lähdimme Helsinkiin. Vaikka olen huono lähtemään mihinkään, kun koira on toimenpiteessä, meillä oli hyvä reissu. Kävimme mm. Sinebrychoffin taidemuseossa ja Ekbergin kahvilassa Bulevardilla. Ajelimme ja katselimme tuttuja ja vieraampia paikkoja. Eirassa seikkailimme kapeilla teillä ja ihailimme vanhoja taloja. Ovat ne upeita paikkoja! Puoli yhden maissa olimme takaisin Aistissa ja silloin Silvia soittikin minulle. Mossella oli ollut jotain sydämen kanssa eli toimenpidettä ei oltu tehty. Kerroin, että olemme odotustilassa, ja Silvia otti meidät huoneeseen juttelemaan. Mosselle oli tullut anestesiassa rytmihäiriöitä, jotka eivät menneet ohi, jolloin Mosse oli herätetty. Kaikessa oli siis toimittu hyvin ja oikein, mutta joskus näin vain käy. Olin kyllä tosi järkyttynyt. Mossehan olisi voinut kuolla! Oikeastaan tämä järkytys jatkoi matkaansa sisimpääni vielä parin päivän ajan. Mossen saimme puolen tunnin kuluttua ja se käveli ihan itse odotustilaan. Silvia oli siinä ja halusi vielä tarkistaa Mossen etujalat, että ne olivat ok, koska oli ollut kiinnipitämisepisodi.

Entä tämän jälkeen? Millaisin miettein pohdimme skopian tarpeellisuutta jatkossa? Ihan samalla tavalla kuin ennen tätä. Jos ontuminen jatkuu, tutkimus täytyy tehdä. Jos ontuminen jostain syystä jääkin nyt pois, skopiaa ei tietysti tehdä. Jostain syystä nyt ei ollut oikea aika. Tällainenkin voi siis rukousvastaus olla. Todella hengästyttävä!

Soitin eilen Aistiin ja sain puhua toimenpiteessä olleen hoitajan kanssa. Mieleeni jäivät Silvian sanat kiinnipitämisestä, josta en siinä huomannut kysyä lisää. Tiesin, että Silviaa en tavoita, koska hän on kongressissa, mutta halusin puhua jonkun kanssa, joka oli ollut siinä läsnä. Hoitaja kertoi, että kun rytmihäiriöt eivät loppuneet, Mosse herätettiin. Se oli siirretty lattialle, koska he varautuivat myös elvytykseen, ja se olisi ollut helpompi hoitaa isolle koiralle lattialla. Mosse olikin sitten herännyt ryminällä. Kun herääminen tapahtuu niin nopeasti, koira "näkee pikku-ukkoja" ja pyrkii puolustautumaan. Mossella on valtaisat voimat ja sitä oli jouduttu pitämään kunnolla kiinni, jotta vältyttiin ikävyyksiltä. Tällä ei ole tekemistä koiran luonteen kanssa, vaan se johtuu aineista. Näissä tilanteissa voidaan antaa koiralle hieman lisää rauhoittavaa, mutta Mossen kohdalla näin ei haluttu sydämen takia toimia. Mosse oli saatu lopulta rauhoittumaan puhelemalla sille.

Kun tällaisia yllättäviä asioita tulee eteen, luottamus hoitavaan henkilökuntaan korostuu. On hienoa, kun voi luottaa siihen, että asiat on tehty oikein ja Mosse on saanut parhaan mahdollisen hoidon.