Lainaan otsikossa kummityttöni Minessan lausahdusta tältä aamulta. Mutta ensin eilisiltaan...

Olimme Minessan kanssa rukoilemassa iltarukousta ja hän rukoili pitkät rukoukset rakkaittensa puolesta ja tietysti myös Mossen puolesta. Kun rukous oli loppu, hän sanoikin vielä tähän tapaan: "Rakas Jumala, auta myös Nanaa, ettei Nanalla olisi ihan kamalan ikävä Mossea, minua ja Hannaa. Amen!"  Nanan petiin kömpiessään hän kovasti toivoi, että Nana voisi vielä elää ja vahtia hänen untansa niin kuin ennenkin.

Tässä Minessa on ensimmäisen kerran yökylässä luonani. Nana ihmettelee pikkuista.  Päivä on Minessan kastepäivä 22.10.2006.

Tämän kuvan olen ottanut 2.4.2011. Vasemmassa alakulmassa näkyy Nana, joka on tullut katsastamaan Nanan pedissä nukkuvaa Minessaa.

Aamulla kesken leikkiemme Minessa sanoi hyvin iloisena ja mielissään, että hänellä on minulle yllätys! Hän vei minut makuuhuoneeseen ja otti Nanan pedin esille. Nanan peti on nykyään sänkyni alla, koska sieltä sen saa helposti Minessalle, jos hän haluaa nukkua siinä kuten kävi eilen illalla. Hän otti patjan pedistä pois ja näytti iloisena ja vähän jännittyneenä pedin pohjakangasta ja totesi: "Katso, siinä on Nanan karvoja! Oletko iloinen, kun niitä löytyi vielä? Minä huomasin, että niitä on täällä!" Ihana lapsi! Minessalla oli eilen ikävä Nanaa ja sitä, miten he yhdessä nukkuivat lampaantaljalla luonani.

Olen viime aikoina alkanut pelätä sitä, että alan itkeä Nanaa. Se on nimittäin niin kamalan syvää itkua, että sitä aina luulee, että ei selviä siitä eteen päin. Tänään sitten itkin taasen Nanan pedissä ja olin toki iloinen siitä, että niitä karvoja vielä löytyi, vaikka toisaalta ne saivat minut itkemään. Ei kylläkään Minessan aikana, joka oli löydöstään niin onnellinen. Lapsi saa elää läpi omaa ikäväänsä, omaa suruaan, mutta aikuisen suru on hänen itsensä kannettava. Lapsen hartiat ovat sitä varten liian pienet.

Minun rakkaani, minun Nanani maaliskuussa 2011.

"Minun surullani on sinun kasvosi.
Minun ikävälläni on sinun katseesi.
Minun kaipaukseni pitää kädestäsi kiinni.
Minun toivoni lausuu sinun sanojasi.

Sinä lohdutat minua.
Vaikka olet poissa, olet silti läsnä,
muistojeni keskus
sydämeni suola, joka kirvelee,
mutta samalla säilyttää
hoitaa ja säilyttää."

(Hanna Ekola: Sano suruasi rakkaudeksi)

Nana on aina läsnä, vaikka se onkin poissa. Minun kultatyttöni , joka jäi aina odottamaan, aina katsoi, missä minä olin, oli aina kainaloiseni, vaikka rakastikin meillä koko perhettä. Kaunis tyttöni!

 

Lähetin tänään päivitetyt tiedot Nanasta Hannes Lohen tutkimukseen. Onneksi Leofoorumilla oli tästä muistutus. Koitin kaikkiin paikkoihin laittaa tiedon Nanan kuoleman jälkeen, mutta tämän olin sitten kuitenkin unohtanut.