Onneksi on taas ollut mukavia ilmoja, niin olen voinut tehdä koirille jälkeä. Tiistaina tein molemmille aika lyhyet jäljet Sannanrannan metsään. Tuulta ei ollut nimeksikään. Jäljet lähtivät läheltä tietä. Mossen jälki oli aika vaativa, koska vaikka se oli lyhyt, siinä oli aika monta kulmaa. Nanalla oli suorempi jälki. Molemmat löysivät esineet ja loppulöydön. Ne olivat innoissaan päästessään taas hommiin. Nana sai ajaa jäljen ensin, koska muuten se ei yleensä oikein onnistu. Mossella jälki yleensä sujuu ihan ok, vaikka se on ensin joutunut odottamaan.

Tänäänkin kävin töiden jälkeen tekemässä jäljet. Tein ne "Monan tien" molemmille puolille. Mosselle tein pitkän (siis minun mittapuuni mukaan) jäljen. Siinä oli pari kulmaa, mutta ei yhtä jyrkkiä kuin eilen. Nanan jälki oli lyhyehkö, mutta siinä oli pari kulmaa mukana. Jäljet vanhenivat reilun tunnin. Nana lähti ihan innokkaasti jäljelle ja seurasi aika mukavasti. Kun jälki ihan lopussa meni lähellä metsätietä, Nana siirtyi sinne kävelemään. Nyt vasta tätä kirjoittaessani tajuan, että se siirtyi takajäljelle, koska olin poistunut sitä tietä pitkin. Voi ei! No, en oikein muistanut, mistä loppuosa kulki ja koska hukkasin merkit (tyhmä minä, kun merkitsin reitin syksyisessä metsässä keltapunaisesta muovipussista tehdyillä nauhoilla), en osannut ohjata sitä oikeaan. Ajattelin vain, että sinne menivät ne villasukat. Hetken kierreltyään Nana alkoi innokkaasti tutkia yhtä kohtaa ja siellähän ne villasukkani olivat! Hyvä tyttö! Harmi vain tuo takajälki. No, onneksi edes nyt tajusin sen. Pitää olla jatkossa tarkempi tuon poistumisreitin kanssa. Nyt se tuli liian lähelle jäljen sivulle.

Mosse hukkasi jäljen pari kertaa. Sillä kävi huono onni, koska tuulensuunta vaihtui vanhenemistunnin aikana. Ajotilanteessa se puhalsi aika voimaakkaasti oikeasta sivusta. Aurinko paistoi kauniisti Mossen ajaessa. Tyhjä rasvaputkilo jäi löytymättä. Ensimmäisen kerran Mosselta jää jotain löytämättä. Miten tulikaan esinettä valitessani juuri tänään mieleen, että laitan esineeksi jotain, jonka löytymisellä ei ole niin väliä! Kun etsitte kuvasta merkkinauhaa, huomaatte, että väriä pitää todellakin vaihtaa. Mossenkin kohdalla jäljen loppuosa oli aivan Mossen itsensä varassa. En todellakaan tiennyt, mihin piti mennä. Menin vain Mossen perässä ja sitten napsin merkkejä pois, kun se vei niiden läheltä. Hienosti sekin löysi loppupaikan ja sai palkkansa.

Kello 17 Nana ja minä menimme kylään Repe-ystävän luokse. Meillä oli mukavaa. Repe lähti aina pois, kun otin kameran esiin eli muita kuvia ei vierailusta ole. Nana rauhottui välillä ihan nukkumaankin ja se oli minusta mukavaa. Repe oli leikkisellä päällä ja leikinkin sen kanssa aika paljon sen tänään saamalla oranssilla röhköpossulla. Sain viehättävän itsetehdyn ranneketjun ja sormuksen lahjaksi. Kiitos Asta!