On sunnuntai aamupäivä. Olen ajellut Mossen kanssa Bolideniin mennäksemme metsäkävelylle. Pakkasta on mukavasti, n. 10 astetta. Yhtäkkiä huomaan, että siellä on jo joku. Tiellä. Odottamassa. Pysäytän auton ja tulen ulos. "Joku" odottaa rauhallisesti. Päästän Mossen ulos ja tämä "joku" eli kettu vilahtaa salaman nopeasti metsään. Kyllä sillä oli upea puuhkahäntä.

"Tässä se äsken oli!"

"Minne se meni?"

" Tänne! Mä haistan sen!"

Kettu on peto, mutta minun mielestäni se on viehättävä. Sitä ei usein pääse näkemään, vaikka se tuolla asustaakin. Oravien jälkiä näimme ja tikka nakutti puussa. Meillä oli todella ihanaa ja saimme ihailla puiden ylle nousevaa aurinkoa. Metsää se tosin ei valaise.

Maanantaina lähdin Mossen kanssa heti töiden jälkeen ulkoilemaan, tällä kertaa Harrbådaan. Se on ns. sielunmaisemani täällä Kokkolassa. Majakka ja yksinäinen puu. En koskaan kyllästy niihin.

Tällä kertaa emme katselleet auringon nousua, vaan lähinnä sen laskemista, vaikkei kello niin kovin paljon ollutkaan.

"Tuleeko tuolta joku? Ei tullut."

Kesän odotusta. Toki tässä voisi lämpimiin filtteihin kietoutuneena kuumaa kakaota juoden nauttia myös talvipäivästä.

"Hei, mitäs täällä rannassa on... mä kuulen ääniä!" Uskallan pitää Mossen vapaana, koska se ei jahtaa lintuja.

Joutsenet uiskentelivat sulassa rantavedessä, vaikka meri olikin jo muuten jäässä.

"Ok. Nää oli näitä joutsenia... mä taidan mennä juomaan... tai jotain..."

Kaunista!!

Paljon onnea Eijan perheelle uudesta leopennusta!! Lionstars Joy for Lifetime, miten ihana nimikin. <3

Luminaama Mosse lähettää kaikille lukijoille talvipusun!