Työarki alkoi viime viikon loman jälkeen ikävästi, kun olin maanantain ja tiistain sairaana. Kuumeista kurkkukipua oli ollut muillakin opettajilla, mutta sikainfluessalta ollaan meidän koulussamme ilmeisesti vielä säästytty. Lapset lauleskelevat itsekseen "paljon onnea vaan", kun pesevät käsiään, koska näin käsiä pestään riittävät kauan aikaa.

Nana oli tyytyväinen, kun olin alkuviikon kotona. Sille tuli pehmeä lasku Kokkolassa olemiseen. Olemme asuneet Pakkiksella koko viikon. Yöt nukun yläkerrassa ja Nana alakerrassa, koska en halua viedä sitä näihin portaisiin. Kuuntelemme iltalauluksi toistemme hengitystä ja sitten tapaamme taas aamulla. :) Rimadyl on auttanut Nanan ontumiseen hyvin ja olemme nyt loppuviikolla käyneet taas kävelyillä metsässä. Tässä kuvassa olemme Bolidenin maisemissa. Ennen sinne menemistä kävimme viemässä ison lastin puutarhajätteiden kaatopaikalle. Nana oli taas matkan autossa kiltisti multa- ja kasviämpäreiden pariin sulloutuneena.

Olimme eilen Ilonan ja koirien luona. Veimme kotipihan kukkia tuliaiseksi (tämä on kyllä hyvin epäedustava kuva niistä) ja Madde-äiti haisteli niitä Ilonan kanssa. Tässä vaiheessa se kyllä oli jo sitä mieltä, että poseeraaminen sai riittää ja voisimme mennä katsomaan sen hurmaavia pentuja.

Kun Miisa näki, että alan ottaa kuvaa, se jäi poseeraamaan portaille. :)

Mette puolestaan koitti hirmuisen vilkkaasti saada Nanaa innostumaan itsestään.

Hain tänään Minessan päiväkodista ja hän kömpi heti Nanan viereen auton takaosaan. Minessa kertoi olevansa vauvadinosaurus. Nana oli sitten pikkudinodaurus ja minä olin kummidinosaurus. ;)  Olen aina iloinen siitä, miten hyvin Nana jaksaa nämä hetket, jolloin kummityttöni haluaa olla aivan liki sitä ja pitää sitä tyynynään. Meillä oli oikein mukava dinosaurusten metsäkävely. Onneksi emme tavanneet siellä ketään, koska muut kulkijathan olisivat voineet säikähtää kolmen dinosauruksen laumaa. ;D

Peuhasimme Nanan kanssa illalla tuossa pihalla nurmikolla. Peuhaushetkemme noudattaa hyvin usein samaa kaavaa. Kun Nana saa minut tönittyä maahan makaamaan, se istuu tyytyväisenä päälleni ja on rapsuttelun aika. Jossain vaiheessa se nousee pois ja sitten leikitään piilosta. Käännyn kyljelleni ja peitän kasvoni esim. käsilläni. Nana tulee tuuppimaan minua ja pujottaa päänsä käsieni alle niin, että se saa kasvoni näkymään. :) Lopulta leikkihetkemme päättyy pieneen herkkuhetkeen. Otin ihania kuviakin Nanasta, mutta ne ovat niin epätarkkoja, että en laita niitä tähän. Tässä kuvassa Nana on aika vakavan näköinen, mutta se on ollut viime päivinä iloinen ja reipas. Olen niin onnellinen, että saamme nauttia Nanan kanssa yhteisistä ihanista hetkistä ja päivistä. <3

Omakotitalossa asumiseen on muuten vaarallisen helppoa sopeutua... Kerrostaloasuminen on helppoa, mutta on se kyllä niin erilaista kuin tämä!