"Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi
ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa."

Näissä ylläolevissa ajatuksissa olen kulkenut nyt kolmena päivänä Nanan metsässä, Nanan polulla äidin kanssa. Arkailin ensin sinne menemistä. Tämä paikka, jossa aina kuvasin Nanaa, on nyt tyhjä. Tämä on sama paikka, jossa Yali oli viimeisen kerran metsäkävelyllä ennen kuolemaansa tammikuussa 2006. Yalin syntymäpäivä on ensi keskiviikkona, siis viikon kuluttua.

"Jos vain tietäisit paljonko meille annoit,
paljonko sinua rakastimme ja kuinka suuri on ikävämme.
Ja tiedäthän sinä. Olithan maailman viisain koira."