Ruusu sinulle pikkuiseni, oma Nanani . Otin kuvan tästä ruususta marraskuun viimeisenä päivänä raatihuoneen edessä. Päivästä, jolloin yhteinen maallinen matkamme loppui on kulunut puoli vuotta. Olet kuitenkin yhä lähelläni. Tavarasi ovat paikallaan kodissamme, paitsi petisi, joka on nyt Mossella käytössä. Kuulen sinut täällä, tunnen sinut täällä, siis tietysti vain muistoissani. Olet välillä unissani, ja niiden jälkeen minulla on niin hyvä olla, olen kokonainen.

Pari päivää sitten minulta jälleen kysyttiin, olenko jo ottanut uuden koiran. Vastasin ystävällisesti, että en ole, Nana oli koko perheeni ja tämä vie aikaa. Mietin kuitenkin, miltä leskeksi jääneestä tai lapsensa menettäneestä tuntuisi ottaa jatkuvasti vastaan tällaisia kysymyksiä. Oletko jo valinnut uuden puolison, oletko jo raskaana... Osa ihmisistä kokee tällaisen vertaamisen loukkauksena, enkä tarkoita, että koira on sama asia kuin puoliso tai lapsi. Se on kuitenkin perheenjäsen, jota ei voi korvata toisella. Toinen koira tulee, kun sen aika on, ja ottaa oman paikkansa. Nanan paikka tulee aina olemaan Nanan ja vain Nanan .

Voi olla, että en enää kirjoita Nanan kuoleman kuukausimuistopäivinä tänne, vaan kirjoittelen Nanalle yksityiseen päiväkirjaani. Enhän kuitenkaan muista sitä vain näinä päivinä, vaan joka päivä. Sen olen tämän suruni kanssa taas huomannut, että toisen surua ei voi koskaan kokonaan ymmärtää, eikä lohduttaminen ole tärkeintä vaan se, että on läsnä. Ja sen, että suru/ kaipaus voidaan kokea loukkauksena. Kun kaipaus jatkuu, eikä poistukaan, vaikka toiset ovat ystävällisiä.

Luin yhtenä päivänä muistolauseita, joita sain Nanan kuoleman jälkeen. Ne ovat tosi kauniita ja koskettavat minua paljon. Kopioin tähän Laineen Tuijan laittaman tekstin. Tämä on minun toivoni:

"Tulee hetki, jolloin minun on mentävä. Älä kuitenkaan hetkeäkään luule, etten haluaisi jäädä, etten haluaisi olla luonasi ikuisesti. Mutta tiedäthän, näin on määrätty, emmekä voi sitä muuksi muuttaa. Tulee kuitenkin päivä jolloin juoksen vastaasi laukaten, silmät täynnä riemua. Muistathan sen silloin, kun sinulla on kaikkein vaikeinta, silloin kun tuntuu että surusi murtaa sinut. Muista se, kuten minutkin, sillä minäkään en unohda sinua koskaan."

Minä odotan jälleennäkemistämme, oma rakkaani, minun Nanani!