Saanko esitellä: Nana, tuplaveteraani. Huomenna 18.1. tulee 8 vuotta siitä, kun ostin 2-vuotiaan Nanan.  Nyt se on siis veteraani sekä ikänsä, että minun luonani olemisen suhteen. Kun näin uutisen Nanasta, tiesin heti, että tässä on minun koirani. Nanasta ei ollut edes kuvaa siinä ilmoituksessa. Kun näin sitten kuvat, ajattelin, että vielä noin kauniskin kaiken lisäksi! Oli hirmuisen jännittävää odottaa, hyväksyttäisikö minut Nanan uudeksi omistajaksi. Hyväksyttiin, ja niin teki myös Nana. Kun tapasimme, se ei enää jättänyt minua hetkeksikään, vaan vahti tarkkaan, että se pääsi mukaani!

Nana tuli eilen taas tänne kotiin Pakkikselta. Jännäsin vähän, kun lähdimme täältä iltapisulle, mutta laitoin sille valjaat ja tassusuihketta. Otin hyvän otteen valjaista ja Nana meni raput loistavasti!!  Tämä on nyt toistunut jo kolmesti. Valjaista on apua myös ylöspäin mennessä. Olen niin kiitollinen!! Toivottavasti pärjäämme taasen tämän kauden yli. Tassusuihkeen jätin yhden kerran jälkeen pois käytöstä, koska se meni Nanan nenään. Nana oli kuin mäyrä kaivaessaan päätään lumihankeen. Rappusongelma johtuu varmasti osaltaan Nanan rajallisesta näkökyvystä. Viime talvena luulinkin, että näkö on taas huomattavasti heikentynyt, kun rappusongelma tuli. Kuitenkin rappuset sujuivat taas vuoden verran ilman ongelmia eli ongelma on varmasti monen asian yhteisvaikutus. Kiitos kaikille, jotka ottivat kantaa rappusvaikeuteen! Nyt saamme yhdessä iloita ja toivoa, että pärjäämme Nanan kanssa näin vielä pitkään. Kuvan otin eilen iltakävelyllä.

19.1.2006 jouduimme luopumaan 6-vuotiaasta Yalistamme luusyövän takia.  Tämä tapahtui päivälleen kolme vuotta sen jälkeen, kun Nana ja Yali tapasivat ensimmäisen kerran. Nämä kaksi olivat heti mitä parhaat ystävykset! Yalin ontuminen alkoi syksyllä 2005. Välillä lääkkeet ja lepo näyttivät auttavan, mutta sitten se alkoi taas uudelleen. Kuitenkin ontuminen oli vain ajoittaista. Kajaanin tamminäyttelyssä 2006 kuulin Yalin veljen sairastavan luusyöpää... silloin tiesin... Yali kuvattiin ja siitä viikon päästä oli Yalin aika lähteä. Yali oli aina valtavan herkkä koira. Jos joku itki, Yali tuli heti nuolemaan kyyneleet pois. Siksi päätimmekin, että sen täytyy saada lähteä rauhassa ilman, että itkemme. Vasta kun lääkäri sanoi, että Yali ei enää hengitä, oli meidän aikamme itkeä. Olen kiitollinen lääkärillemme siitä, että hän auttoi omalla käytöksellään meitä olemaan ns. tavallisesti niin kauan kuin Yalia nukutettiin. Yali sai nukahtaa turvallisesti, rakkaittensa ympäröimänä.

"Ei koskaan ennalta tietää saa,
paljonko meillä on yhteistä aikaa.
Ei arvailla voi hetkien määrää,
jotka helliä saamme ystävää.
Hetkessä ystävä täältä lähtee,
silmänsä sulkee.
Mut sisimmässään tietää hän,
et nukahtaa saa rinnalla ystävän.
Silittää hiljaa, kuiskia korvaan,
sä mielissäin säilyt ainiaan."