"Pidä silloin hiljaa kiinni, syliin hellään rutista.
Että voisin aivan hiljaa huomaamatta nukkua.
Että voisin luulla, sinä tulet mukana.

Silloin anna minun mennä,
kerro kesän linnuista,
kuinka kaunis onkaan taivas,
kuinka kaunis uusi kesä ihana.

Sitten anna minun mennä.
Irti päästä, kuiskaa korvaan hiljaa vaan:
Olet vapaa lähtemään."

Nämä ovat viimeiset kuvat Nanasta, rakkaimmastani, joka tänään täyttäisi 11 vuotta, ja minusta. Hyvästelin pikkuistani Pakkiksen kuistissa. Koitin jotenkin helpottaa tuskaista oloa, kun odotimme eläinlääkäriin lähtemistä. Nanan olo helpottui heti, kun menimme autoon. Se oli valmis. Olen kiitollinen, että se odotti minut vierelleen ennen kuin se lähti. Kauniisti ja rauhassa. Sydämeni on yhä niin itkuinen. Itkuinen ja kiitollinen!

Tapasin toissapäivänä Pakkiksen yhden naapuripariskunnan. Missä koira on, kysyi mies, ja jo kysyessään aavisti. Kiitos sanoista, jotka sanoit. Kiitos siitä, että pysähdyitte, kysyitte ja halusitte kuunnella, mitä oli tapahtunut. Vaikka itku tulee, on silti ihanaa, että ihmiset haluavat kuulla, ottavat aikaa kuunnella.

Äidin kanssa juttelimme muutamia kertoja Nanan syntymäpäivästä, miten sitä voisi muistaa. Äidillä oli ihania ajatuksia siitä, miten muistaa minua ja auttaa tänä päivänä. Minä ajattelin, että voisimme mennä Yalin paikalle ja viedä sinne Nanalle kynttilät, koska paikka on Nanan polun varrella. Tämän teemme tänään, näin olemme ajatelleet.

Tein Nanasta pienen muistovideon. En tiedä saanko sen tähän näkyviin. Harmi, jos se ei kaikille näy. En oikein osaa näitä asioita.

 https://picasaweb.google.com/112612655303902292487/FilminpatkiaNana?authkey=Gv1sRgCNWdq_yVsr3uxQE#5676475690953429842

Lisään tähän pari kuvaa tältä päivältä. Päivään on mahtunut synkkiä pilviä, aurinkoa, lumi-, räntä- ja vesisadetta ja sitten poutaa. Vein äidin kanssa kynttilät Nanan muistolle.

Kiitos kauniista viesteistänne!