Tänään oli mukava ilma. Aurinkoinen, mutta tuuli oli viileä eli koirat nauttivat. Tein molemmille koirille jäljen Santahaan alueelle eli samaan metsään kuin viimeksi, mutta eri puolelle sinne vievää pikkutietä. Enpä ihan heti tee jälkeä sille alueelle uudelleen ja jos teen, niin tutkin maaston tarkkaan...

Jäljet vanhenivat vähän reilun tunnin. Niissä oli metsätien ylityksiä, koska teitä tuli koko ajan eteen. Niistä selvittiin, kun laitoin tien kohdalle aina herkkuja. Nanalla tosin oli se ongelma, että se kääntyi takaisin päin syömään ne herkut, jolloin se joutui miettimään jatkoa. Samoin kävi Mosselle, jota jouduin lopulta ohjaamaan eteen päin. Herkkuja täytyy siis laittaa vain vähän. Molemmat seurasivat kyllä jälkeä muuten ihan hienosti. Nana ajoi ensin, mutta laitan ensin Mossen kuvat. Ensimmäisessä kuvassa Mosse on jatkanut matkaa metsätien yli.

"Jaa-a, tulipas pissahätä. Tai oikeastaan vaan tässä merkkailen. Leirillä oli sanottu, että tää on rentouden merkki, kun pissailee ja minähän olen rento poika. Tää kuvassa näkyvä tie oli muuten vaikea ylittää. Tai pääsihän siitä yli, mutta kun niitä namuja oli, niin menin ihan sekaisin, että mihin sitä suuntais jatkossa."

"Tuolla pienessä ryteikössä se pyyhe sitten oli ja hyvin sen löysin. Löysin Hannan kengänkin tuolla matkan varrella. Tosi mukavaa, että mulla on tällainen uusi harrastus!"

Nanan jälki lähti tiheästä nuoresta kuusikko-männiköstä. Se meni alun hyvin, mutta namuja täytyy laittaa harvempaan, koska se tykästyi näihin ja kävi syömässä niitä takaakin. Sitten edettin aukeammalle paikalle. Oikea jälki kulkee 1 ½ metriä Nanasta vasemmalla. Nana oli periaatteessa jo kääntymässä sinne päin, kun se vielä nuuhkaisi oikealle. Nanan edessä maassa on joku pieni painauma, eikö vain?

Ei todellakaan... Kuului vain tukahtunut voihkaisu ja seuraavassa hetkessä näin vain Nanan pään! Se oli tippunut syvään kuoppaan! Kuopan syvyyttä ei havaitse kuin vasta ihan kohdalla. Nana alkoi heti koittaa kuopasta ylös, mutta se oli mahdoton tehtävä. Kuoppa oli neliön mallinen ja syvä. Kuvassa Nana pomppii takajaloillaan päästäkseen ylös. Pudottauduin Nanan taakse kuoppaan (koko kuoppa täyttyi meistä) ja sain autettua sen ylös. Se puolittain käveli minua, puolittan kuopan seinää pitkin ja minä työnsin/ nostin. Jotenkin sain sitten taiteiltua itsenikin kuopasta ylös. Hirveä salakavala ansa!!  Nanan takapään on täytynyt livetä kuoppaan, koska jos se olisi mennyt sinne etupää edellä, se olisi varmaankin katkaissut niskansa.  (Tarkennusta: Tilanteesta on kuva, koska minulla oli kamera kuvausvalmiina kädessä. En siis viivyttänyt avun antamista  Nanalle kuvaamisen vuoksi.)

Mitä sitten tapahtui? No, Nanalla oli jälki kesken eli se jatkoi heti jäljellä! Loistava tyttö!! Nana eteni ihan kuin mitään tipahtamista ei olisi tapahtunut. Hyvä niin, ettei sille tullut kammoa tuosta. Kotona annoin sille Rimadylin ja annan yötä vasten toisen, koska aikamoinen tömähdys tuo putoaminen oli. Kenkä ja loppumaali löytyivät tosi hyvin. Tässä kuvassa Nana ylittää metsätietä ja hakee namipalkan, jonka ohi se meinasi mennä.

Jatkamme jälkeä, mutta vaihdan metsää, jotta teitä ei olisi näin paljon. Koitan myös varmistaa, ettei matkalla olisi vaaranpaikkoja. Se on aika vaikeaa, koska kuopat voivat olla sammalten yms. peitossa. Tämä kuoppa oli kuitenkin ihmisen tekemä (seinissä tiiltä, puita tukena) ja täysin merkitsemätön! Ehkä kyseessä oli vanha kellari tms. Koitin merkitä sen, jottei kukaan muu putoaisi siihen.

Illalla Nana kävi vielä viilentymässä Sannanrannalla. Kiitos Varpu juttuhetkestä!