Lelionaz Mr Oops of Ann's Lions 23.10.2002- 11.7.2011

Mossen Upsi-isä on poissa. Menin äsken kirjoittamaan Upsille 9-vuotisonnitteluja Uniquedogsin vieraskirjaan, mutta sivuilla olikin vastassa suru-uutinen. En ole käynyt kesän aikana katselemassa siellä, joten minulle tämä oli uusi asia, vaikka Upsi onkin kuollut jo heinäkuussa.

Mosse eli 1 ½ ensimmäistä elinvuottaan Upsi-isän kanssa. Sitten Mosse muutti meille ja Upsi muutti Ruotsiin, jossa siitä tuli vielä monen pennun isä. Olisimme olleet halukkaita ostamaan sekä Upsin että Mossen, mutta Upsia ei vielä silloin kesä-heinäkuussa 2006 haluttu myydä.

En tiedä, mihin Upsi kuoli, mutta ehkä saan siitä vielä tietoa. Ja ehkä se tieto voi auttaa tässä Mossen terveysongelmaselvittelyssä.

Välillä tuntuu siltä, että surua on niin paljon. Sekä ihmisten että koirien elämässä. Voimia teille lukijoille, jotka kamppailette surun kanssa!

Välillä suru vyöryy päälle. Tänään oli sellainen päivä. Ilta meni itkiessä ja kaivatessa Nanaani. Katselin kuvia, sen minkä kyyneliltä näin. Kirjoitin yksityiseen Nana-päiväkirjaani tunteitani, kirjoitin Nanalleni. Välillä ajattelen, että olen päässyt pitkän matkan eteen päin tässä surussani, mutta sitten taas tulee hetkiä, jolloin olen ihan surun sylissä melkein siihen tukehtuen. Tiedän, että näin on monen muunkin rakkaan koiran tai muun lemmikin menettäneen ihmisen kohdalla. Jokaisen oma suru on se suurin suru. Välillä huoli Mossesta painoi surua Nanasta taka-alalle. Tai oikeastaan tunsin, kuinka Nana itse väistyi ja antoi tilaa Mosselle. Sitten Nana tuli taas lähelleni. Tätä voi olla lukijan vaikea ymmärtää, mutta joku on saattanut kokea samaa.

Runo Nanalleni

Omaisuus sydämessä.

Sinä tallella

siellä aina.

Haalistumatta,

auringon polttamatta.

Yön hämärässä

katson kuvaasi

ja kiitän.