Olemme palanneet Nanan kanssa kotiin oltuamme torstaista maanantaihin Pakkiksella auttelemassa. Nanan ruokakokeilut jatkuvat. Raakaa lihaa en ole nyt antanut, kun Nana ei sitä kertakaikkiaan suostu syömään. Sen antaminen sai Nanan vieromaan NEUtakin, mutta nyt NEU maistuu taas. Öljyistä koitamme löytää sellaisen, joka menisi ruoan seassa helposti alas. Nyt kokeilussa on kylmäpuristettu rypsiöljy. Tänään kokeilin uudelleen viimeksi hyvinmaistunutta kalaseosta ja se oli totaali yöks. Heh, tulikin ostettua vain 5 pötköä pakkaseen.   No, kokeilen uudelleen, kun Nana on nälkäisempi ja voin sekoittaa joukkoon vaikka keitettyä jauhelihaa. Nana on tässä kuvassa jo syönyt oman NEUnsa ja se putsaa maasta Mosselta sinne tippuvaa ruokaa. Näin se saattaa ottaa raakaakin lihaa vähän, mutta ei muuten. Nana siivoaa sisälläkin lattiaa, kun Mosse syö. Kun molemmat ovat syöneet, ne käyvät nuolemassa toistensa tyhjät ruokakupit! Tuo etummainen kuppi ei suinkaan ole Nanan ruokakuppi, vaan koirien vesikuppi.

Tänään annoin Nanalle ja Mosselle savustetut (?) luut, joista ne nauttivat kovasti. Nanalla oli kyllä sitten iltalenkillä vähän löysä maha. No, luiden kanssa oli sama juttu kuin ruokakuppien. Kun molemmat olivat syöneet luunsa puhtaaksi, ne vaihtoivat luita ja taas maistui niin hyvältä.

Olimme koko perhe illalla Bolidenissä. Olemme käyneet viime aikoina taas paljon siellä. Eilen näin äidin kanssa 3 pähkinähakkia (nötkråka). Sitä ei näe kovin usein, vaikka olemme näitä samalla alueella nähneet myös vuosi sitten. Tänään näimme 5 linnun parven. Koska hyttysiä oli aika paljon, kävelimme ensin "nummella" ja sitten sitä tietä pitkin, jolle autot jätetään. Kun kävelimme tiellä, etsiskelimme pirkkalankoivua, jonka jo luulimme kokonaan kadonneen metsätöiden takia. Se oli kuitenkin kasvattanut uudet versot. Kun sitten katsoin taakseni, ei Nana ollutkaan siellä! Se oli häipynyt kuin tuhka  tuuleen. Katsoin oikealle, ei Nanaa missään. Katsoin vasemmalle (siinä oli hukkamaasta muodostettu korkea valli), eikä Nanaa näkynyt vallilla. Kutsuin Nanaa, vihelsimme, mutta tyttöä ei näkynyt missään. Se oli aika pelottavaa, koska Nana ei koskaan häviä niin, etten tietäisi, missä se on.  Nanan suuntakuulo ei oikein ole pelannut viime aikoina eli sekin huoletti minua. Kaikki tuntui yhtäkkiä aivan tyhjältä, kun en nähnyt Nanaa... Lopulta se tuli reippaana ja tyytyväisenä vallin yli. Ilmeisesti se oli saanut vastustamattoman vainun ja seurannut sitä. Yleensä kuulen Nanan nimilaatan helinän, kun se kävelee takanani, mutta nyt en nähtävästi ollut tarpeeksi lähellä sitä. Pitänee laittaa pantaan lisäksi helisevä kulkunen.  

Tässä on vielä kaksi kuvaa Mossesta. Sillä on omituinen tapa maata niin, että toinen etutassu on sen alla, jolloin se näyttää välillä siltä kuin toinen jalka olisi amputoitu.

Mukavaa viikon jatkoa teille, jotka käytte täällä lukemassa kuulumisiamme!