Meillä oli tiistaina aika erikoinen päivä. Luopumista monella tapaa. Sitä ei suunniteltu etukäteen, mutta niin vain kävi.

086-normal.jpg

Aamulla otin keittiöni matot lähteäkseni mattorantaan ja samalla katselin Nanan ruokapaikkaa. Kun otin siitä maton pestäväksi, mietin, pitäisikö minun lopultakin laittaa Nanan ruokailupaikka pois. Siinä se on ollut kolme vuotta tyhjänä. Olen puhdistanut kupit pölystä säännöllisesti. Aluksi en voinut korjata niitä pois, koska se olisi ollut niin lopullista. Sitten otin tekosyyksi sen, että Mosse ehkä tulee käymään ja silloin on mukavaa, että sille on kupit valmiina. Nyt ei ole edes sitä syytä. Vielä ne ovat tuossa, mutta tällä viikolla laitan ne talteen odottamaan seuraavaa käyttäjää.

140-normal.jpg

Kun menin tiistaina Pakkikselle, huomasin Mossen "lääkelaatikon" työpöytätasolla. Aloin itkeä, koska minulle tuli niin ikävä Mossea. Emme olleet laittaneet laatikkoa pois, koska kaikki mikä liittyy Mosseen, on tärkeä muisto. Nyt siivosin laatikon pois äidin kanssa, oli tullut sen aika. Mattopyykillä eräs rouva kysyi koiristamme, kun ei ollut nähnyt papan ulkoiluttavan Mossea lähiaikoina. Äiti kertoi Mossen tarinan ja minä kuurasin mattoa vähän sivummalla ja itkin.

143-normal.jpg

Kun meille tuli Yali-pentu, ensimmäinen leomme, papa rakensi sille pihaan koirankopin. Joskus Yali kävi siellä, mutta ei niin paljon kuitenkaan. Koppi laajeni aikanaan etutilalla, jossa oli ihana istuskella, pitää ruukkuja, lyhtyjä... Tiistaina papa oli päättänyt purkaa koko rakennelman. Se oli vuosien kuluessa kostunut yms. Nyt siitä on vain osa etutilaa jäljellä.

084-normal.jpg

Kolme leoa. Kolme luopumista. Vuosien surutyö, vuosien luopumistyö. Mittaamaton määrä rakkaita, tärkeitä, ihania muistoja!

129-normal.jpg

On ollut mukavaa huomata, että blogissani käy vielä vierailijoita. Kiitos kaikille teille, jotka olette ottaneet aikaa kirjoittaaksenne kommentin!