Menimme Elbaan kävelylle sunnuntaina iltapäivällä. Mukanani olivat äitini, Nana ja Minessa... ups, eikun pupu. En tiedä, mistä Minessa oli keksinyt olevansa pupu, mutta hyvin antaumuksella hän roolinsa hoiti konttaamalla/ hyppelemällä polvillaan pitkospuita pitkin ja pysähtymällä aina välillä "syömään" ruohoa. :D  Tyttö oli liikuttavan iloinen, kun olimme mukana hänen leikissään. Töpöhäntääkin piti välillä ihailla. ;) Lapsi ei näistä ensimmäisistä vuosistaan säilytä selvää muistikuvaa, mutta uskon, että kaikki jää silti olemaan hänen sisällään.

Tutkimme uutta metsää (Minessan kanssa on yleensä oltu toisessa metsässä) ja löysimme paljon kaatuneita puita. Minessasta oli jännää kivuta juurakon päälle. Nana valvoi vieressä (luonollisesti me ihmisetkin olimme koko ajan valmiudessa auttaa). Hieman on Minessalla miettiväinen ilme, mutta ihan tuonne laelle asti hän lopulta pääsi!

"Jatkettaisiko jo matkaa?" kyselee Nana.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... Tässä tutustutaan "ruokometsään". :)

Pikkuinen uupunut vaeltaja ystävänsä kanssa. Tämäkin kuva on otettu luonnollisesta tilanteesta, ei siis ole poseerauskuva.

Pieni herkkuhetki (Minessalle kurkkupastilli ja Nanalle rouheluupala) virkisti. Minessa jakoi tosin auliisti myös omia herkkujaan (lumipaakkeja) maisteltavaksi. ;)

"Raidallinen" leonberginkoira. Polulla on vaikea saada hyviä kuvia aurinkoisena päivänä. Luonnossa tuota raidallisuutta ei niin huomaa.

Olimme eilenkin äidin ja Nanan kanssa Elbassa ja siellä oli ihana hankikanto!

Eilen tapahtui muutakin mukavaa kuin iltakävelymme hangilla. Aamupäivällä Mandyn perhe ja vanhempani Nanan ja Mossen kanssa tapasivat yllättäin Bolidenilla lenkillä. Tapaaminen oli iloinen ja riehakas. :) Koirat ja ihmiset olivat taas iloisia ja tyytyväisiä koko päivän!