Nanan kuolemasta on huomenna kulunut viisi kuukautta. Kipu tuntuu yhä päivittäin, tuntuu varmasti vielä kauan. Joinain päivinä Nanan poluilla kulkeminen on työn takana. Joinain päivinä jo pelkkä aamun kohtaaminen on vaikeaa. En kuitenkaan haluaisi olla ilman Nanan kanssa elämiäni vuosia!

Tapasin yllättäin tiistaina kaksi ihmistä, joita en ollut vielä tavannut Nanan kuoleman jälkeen. Toisen tapasin päivällä ja toisen illalla. He valittivat surua ja juttelimme hetkisen Nanasta, jota he molemmat myös rakastivat. Nana elää hyvin monen ihmisen muistoissa. Paras tyttöni, rakas Nanani.

Ps. Tänään 12.11. tapasin yllättäin tuttuni, jota olen olosuhteiden vuoksi tavannut tosi harvoin. Hän kysyi Nanasta ja kuultuaan Nanan kuolleen hän sanoi: "Oh no, lovely Nana, she was like a human being!"

Syksy on jäämässä taakse. Puut ovat jo paljaita, uusia lehtiröyhkiöitä ei juuri enää tule. Toissa aamuna auton lasit olivat jäässä ja maa oli kauniin kuurainen. Yhtenä päivänä näin pajunkissoja! Melko erikoista.

Mossen vointi ei ole parantunut. Previcoxista ja Tramalista ei ole ollut sille apua. Previcox lopetettiin eilen ja Tramal tänään. Mosse sai kokeeksi tänään aamulla isomman Tramal annoksen, mutta sekään ei auttanut. Mieleni on surullinen. Toivottavasti maanantain tutkimuksessa selviää, missä Mossen kipu on! Pesin tänään Mossen karvakaulusta ja korvahapsuja. Osan leikkasin kyllä pois, koska Canofite on tahmannut ja takuttanut ne. Kaulus on ollut hyvänä "apuna" takkuuntumisessa. Tänään pidin Mossella jalassa sukkaa, jotta vältimme kauluksen. Mosse on niin suloinen poika. Eilen ja tänään olin sen kanssa kahdestaan monta tuntia. Ne ovat minulle hienoja ja arvokkaita tunteja.