Viime aikoina olen muistellut rakkaita koiria, joiden aika on ollut lähteä täältä ja muuttaa eteen päin. Sinne, missä ollaan taas terveitä ja elinvoimaisia. Kun Yali kuoli, myös siskoni lapsilla oli suuri suru. Kaksi nuorimmaista, Jakob ja Joel keskustelivat tilanteesta, kun he tulivat käymään Suomessa ensimmäistä kertaa Yalin kuoleman jälkeen. Kolmevuotiaan Joelin mielestä enkelien olisi pitänyt tuoda Yali edes hetkeksi takaisin, koska hän olisi halunnut halata ja suukottaa Yalia. Isoveli Jakob selitti, että Yali ei voi tulla tänne, mutta me pääsemme sen luokse taivaaseen, kun kuolemme.

 Yali, Nero, Hippu, Ami, Maximus, Isla, Pete, Nuppu, Peetu, Leksa, Minxi, Roope, Luka, Zola, Ramos, Jööti, Uni, Livia, Nanan sisarukset ja vanhemmat, Sassy, Impala... Tämä lista on loputon. Koiria en ole listannut tärkeys- tai aikajärjestyksessä, eikä se ole mitenkään täydellinen. Jokainen näistä koirista on jättänyt jäljen sydämeeni. Olen kiitollinen näistä jäljistä.

"Ja illalla enkeli tarttui hänen hauraaseen tassuunsa ja sanoi, tule minä vien sinut kotiin."