"Päivä on kirkas, vain metsässä tuulee, aika on naurun ja leikin ja riemun, mukana ystävä kallehin. Niin kaunis on maa, niin korkea taivas, soi lintujen laulusta kukkiva kunnas ja varjoisat veet, niin varjoisat veet." (Kuvassa vasemmalla on vettä.)

Tämä laulu ja juuri tämä säkeistö on ollut mielessäni muutaman viime päivänä, kun olemme Nanan kanssa kävelleet metsässä, oleilleet kotona, leikkineet keskenämme, halailleet... Olleet yhdessä onnellisia.

"Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt. Jos metsään haluat mennä nyt, näät sammalet myllätyt."

Ihana lenkkimetsämme on todellakin myllätty. Siellä on kaadettu paljon puita ja metsäkoneet ovat myllänneet maan. Tässä kuvassa ei niin paljon näy, mutta tuttu maisema on melkoisesti muuttunut.

"Illan tuuli soittaa jo latvaa pihlajan. Kaupungilta kuulen nyt valssin niin kaihoisan. Pihlajasta se kertoo, on tuttu tarina sen..." Laulu on tuttu kouluajoilta. Mökillä tuli lauleskeltua sitä joskus syysiltoina.

Meillä jouduttiin Pakkiksella sahaamaan muutama pihlajanoksa pois. Marjat säästetään lintuja varten talveksi. Nyt ne koristavat hetken koirankoppia.

"R-A-K-A-S kulta, kultasein..." Nana, minun kultatyttöni.

Mosse lähti tänään mökille vanhempieni kanssa. Ilmoista vähän riippuu, miten kauan he siellä ovat.